Mitkä ovat vanhan Tammen salaisuudet?

Mitä pitää sisällään vanhuuden ja arvokkuuden suurta kruunua kantava, strateginen lautapeli tammi? Sitä pidetään yhtenä historian kaikkien aikojen vanhimmista lautapeleistä, sillä sen juurien arvellaan ulottuvan yli 5000 vuoden taakse, muinaisten Egyptien aikakaudelle. Keskiajalla tammi sai Ranskassa nimekseen jeu de dames, mikä tarkoittaa daamien peliä. ”Tammi” on suomenkielinen väännös Ranskan nimityksestä. Sanotaankin, että tuohon aikaan tammea pidettiin suosituimpana nimenomaan naisten keskuudessa, kun taas shakki kuului enemmän miesten pelilaudoille.

Tätä kunnioitettavan iän sekä historian kultaamaa lautapeliä pelataan kahdestaan, joka on luokiteltu vaikeustasoltaan helpoksi. Siitä on luonnollisesti kehittynyt vuosisatojen saatossa lukuisia eri muunnoksia, joiden säännöt myös poikkeavat toisistaan paljon. Tietyn kaavan sekä tavoitteiden mukaan tapahtuvalla tammella on niin paljon eri muunnoksia, että niiden parissa voi vierähtää tovi jos toinenkin.
Albertan yliopiston tutkimusryhmä on kehittänyt Chinook-nimisen tietokoneohjelman, jonka tarkoituksena on ollut tutkia tammen saloja vuodesta -89 lähtien. Sen tehtävänä oli läpikäydä kaikki noin 500 triljoonaa tammen mahdollista pelitilannetta. Vihdoin heinäkuun 2007 aikana tutkimusryhmä ilmoitti tämän ohjelman saaneen tutkimuksen valmiiksi, ja näin ollen tammi oli ratkaistu. Tutkimuksen tuloksena päädyttiin lopputulokseen, että tammessa on mahdollista saavuttaa maksimissaan tasapeli. Erilaisten lautapelien sääntöihin voi uppoutua enemmän lukemalla nettikasinot kokemuksia pelaajilta.

Pelin kulkua ja yhteistä ajanviettoa

Tammi on pelin luonteensa puolesta erinomainen seurapeli, jonka parissa on mukavaa rentoutua vaikkapa pitkän työviikon päätteeksi. Peliä pelataan 8×8 ruudun shakkilaudalla ja yhden pelin kesto voi vaihdella aina alle 10 minuutista useisiin tunteihin. Eriväriset nappulat asetetaan tummien ruutujen päälle ja myös pelaaminen tapahtuu koko pelin ajan vain tummissa ruuduissa liikkumalla. Kummallakin pelaajalla on 12 pelinappulaa, toisella mustat ja toisella valkoiset.

Pelin alkaessa pelaajat asettavat pelinappulansa laudan kolmelle ensimmäiselle riville. Pelin aloittaa se, jolla on käytössään mustat nappulat. Siirtoja voi tehdä vain viistosti eteenpäin. Tarkoituksena on tehdä siirtoja niin, että vastapuolen pelinappulat saadaan syötyä. Siirtäminen on sallittua joko yhden askeleen seuraavaan ruutuun tai hyppäämällä vastapelaajan nappulan yli, mikäli takana oleva ruutu on vapaa.

Pelaajan on käytettävä kaikki mahdolliset vastapuolen nappuloiden syömismahdollisuudet. Se kumpi saavuttaa nappulallaan ensimmäisenä vastakkaisen puolen, sen pelinappulasta tulee tammi. Tämä pelinappula merkitään asettamalla sen päälle toinen samanvärinen pelimerkki.

Tämän jälkeen peli jatkuu eri tavalla, sillä tammi saa liikkua sekä syödä eteen- ja taaksepäin. Tässä vaiheessa voitaisiin helposti päätellä, että tammella on automaattisesti etulyöntiasema. Vastustaja voi kuitenkin syödä tammen, mikäli siihen sattuu tilaisuus. Tammen avulla voi toki taktikoida omaa liikkumistaan enemmän ja pyrkiä tekemään sellaisia siirtoja, milloin omaa nappulaa ei pystyisi syömään pelkkien tavallisten siirtojen avulla.
Pelin voittaa lopulta se, joka on onnistunut syömään kaikki vastapelaajan nappulat tai saamaan vastapuolen tilanteeseen, jossa siirtoja ei voida enää tehdä. Jos kumpikaan pelaajista ei pysty liikkumaan, peli päättyy tasapeliin.

Tammi kansainvälisesti sekä ammattilaisten keskuudessa

Vaikka tammea pidetäänkin helppona sekä myös jollain tavalla yksinkertaisena pelinä, se on ammattilaisten keskuudessa pelattuna syvällinen sekä monimutkainen lautapeli. Sen parissa kilpaillaan ympäri maapalloa ja näin ollen myös sen eri muunnokset liikkuvat sekä vaihtelevat pelattavien otteluiden mukaan yksilöllisesti.
Kansainvälisissä kilpailuissa tunnetuimmassa tammen versiossa laudan koko on 10×10, jossa kummallakin pelaajalla on käytössään 20 nappulaa. Tammessa on tällöin mukana myös erilaisia erikoissääntöjä. Nämä vaihtelevat hyvin laajasti, monimutkaisemmista nappuloiden hyppimissäännöistä aina lineaariseen liikkuvuuteen sekä yksityiskohtaisempiin muunnelmiin. Nappuloita voidaan kutsua tässä myös sotilaiksi ja tammea kuningattareksi.

Kansainvälisen tammen säännöissä pelinappulat eli sotilaat voivat liikkua yhden ruudun vain eteenpäin, mutta syödä joko eteen- tai taaksepäin. Pelissä on myös korotettuja nappuloita, jotka voivat liikkua miten monta ruutua tahansa, viistosti eteen- tai taaksepäin. Tämä sama sääntö koskee myös toisen pelaajan nappulan syömistä.

Pelaajan on pakko syödä niin monta nappulaa kerralla kuin mahdollista. Kun sotilas saavuttaa viimeisen rivin, se korotetaan kuningattareksi. Jos sotilas kuitenkin saavuttaa viimeisen rivin hyppiessään nappuloiden yli, ja voi edelleen jatkaa hyppelyä taaksepäin, sitä ei koroteta. Näin ollen pelissä voi olla monta tammea samaan aikaan, jolloin peli muuttuu monimutkaisemmaksi. Mitä useampi eri muunnos, sitä haastavammaksi tämä kyseinen lautapeli muuttuu.

Tammi on erittäin viihdyttävä ja sen helpompaankin versiota jaksaa helposti pelata usean eri kierroksen verran. Se sopii luonteensa puolesta lähes mille ikätasolle tahansa.

Vastaa